Talouden osavuosiraportti 1.1.–30.4.2026

Alkuvuosi on painottunut investointien valmisteluun ja avustusten hakemiseen. Suurimpia hankkeita ovat Marttilan ala-asteen sisäremontin kolmas vaihe, Palaisten saunan remontti, Kisarinteen päiväkodin maalämpöjärjestelmä sekä kävelyn ja pyöräilyn edistämishankkeet.

Teknisen toimialan suurimpia kulueriä ovat lämmitys ja sähkö, henkilöstö- ja kunnossapitokulujen lisäksi. Huhtikuun loppuun mennessä lämmitykseen ja sähköön oli käytetty noin puolet, ja loppuvuodelle on varattu enemmän määrärahaa kuin viime vuonna vastaavana aikana kului. Riskejä hallitaan mm. lämmitysöljyn yhteishankinnalla ja sähkön salkunhoitopalveluilla.

Talouteen vaikutti merkittävästi Tuulentien kiinteistöjen myynti, ilman tätä toimintakate olisi ollut noin 70 000 € heikompi kuin viime vuoden vastaavana aikana. Tuottoja on kertynyt vähemmän erityisesti vuokrista ja rakennusvalvonnan maksuista, ja menoja on ollut enemmän mm. henkilöstökuluissa sekä tavara- ja palveluostoissa. Muilta osin talous on muuten lähellä budjetoitua.

Yksityistiet

Peruskorjausavustusta myönnettiin Ruskolaisten yksityistielle 610 euroa. Lisäksi kunnossapitoavustuksia myönnettiin 38 tiekunnalle yhteensä 66 314,67 euroa. Yksityisteiden tukeminen jatkuu, ja käytössä on sähköinen hakulomake.

Kisarinteen päiväkodin maalämpö

Lautakunta hyväksyi maalämpöurakan tarjouspyyntöasiakirjat. Tavoitteena on luopua öljylämmityksestä, edistää kunnan ilmasto- ja ympäristöohjelmaa ja toteuttaa hanke vuoden 2026 aikana. Hankkeelle on myönnetty valtionavustusta 35 prosenttia kustannuksista.

Liikenneturvallisuus

Vuoden 2025 liikenneturvallisuuskatsaus esiteltiin kokouksessa. Marttila sai 3,5 tähteä “Viiden tähden liikenneturvallinen kunta” -arvioinnissa. Henkilövahingoissa korostuvat 25–34-vuotiaat sekä henkilöauto-onnettomuudet. Liikennekuolemissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana kahdeksan nollavuotta. Liikenneturvallisuustyötä jatketaan kampanjoilla, koulujen teemoilla ja liikenneympäristön kehittämisellä.

 Ympäristökatselmus 2026

Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu toteuttivat yhteisen katselmuksen, jossa kiinnitettiin huomiota huonokuntoisiin rakennuksiin sekä epäsiisteihin piha-alueisiin. Tarvittaviin kohteisiin käynnistetään jatkotoimet.

 

Suora linkki tarkastettuun pöytäkirjaan

Lisätietoja: tekninen johtaja Kirsi Halkola