Marttilaan avattiin kirsikkapuisto 26.5.2023.
Kirsikkapuisto sai alkunsa yhdestätoista kirsikkapuun taimesta, jotka Carita Maisila lahjoitti Marttilan kunnalle ja marttilalaisille lähtijäislahjaksi kunnanjohtajavuosistaan Marttilassa.
Kirsikkapuiston laajuus on lyhyen suunnittelutyön aikana kasvanut siten, että puiden istuttamisen yhteydessä ihmistenojan varteen tehtiin pieni kävelypolku ja puistoon saatiin Caritan lahjoittamien yhdentoista puun lisäksi istuttaa muutamia marttilalaisten yritysten lahjoittamia puita. Tarkoituksena on, että nyt valmisteilla oleva kokonaisuus muodostaa viihtyisän puiston alun ja että puistoa kasvatetaan ja kehitetään vuosien saatossa kuntalaisten toiveiden mukaisesti.