Palaisten saunan laajentaminen ja olemassa olevan osan käyttötarkoituksen muutos
Hankeaika 1.1.2024 – 31.12.2026
Toimialat: tekninen ja hyvinvointi
Hankkeen lähtökohtana on parantaa Palaisten saunarakennuksen toiminnallisuutta ja vastata lisääntyneen kävijämäärän tarpeisiin. Palaisten uimapaikka on ainut Marttilan kunnan alueen ainut, seuraavat uimapaikat sijaitsevat naapurikunnissa. Palaisten suunnittelussa on kuultu kuntalaisia ja heiltä tulleen palautteen pohjalta suunnittelutyö aloitettiin. Kaiken kaikkiaan liikuntakyselyyn osallistui 102 henkilöä ja Palaisista avoimen palautteen laittoi 55 kyselyyn vastannutta. Suurin osa palautteista koski tilanpuutetta, erityisesti saunan ja pukuhuoneiden riittämättömyys nousi esille. Sekä laajennusta yleisesti ja oleskelutilan osalta toivottiin kymmenissä palautteissa, jolloin tilat palvelisivat useampia käyttötarkoituksia. Näiden jälkeen palautteita tuli seuraavaksi eniten wc-tilan uusimisesta ja kioskipalvelun tarpeesta. Kaikki kuntalaisilta tulleet eniten esille nousseet toiveet on huomioitu nykyisessä suunnitelmassa. Palaisten kunnostus toteuttaa Marttilan kuntastrategiaa 2023–2027, jonka painopisteinä mm. arjen sujuvuus ja laadukkaat palvelut mm. järjestämällä monipuolisia harrastusmahdollisuuksia kaiken ikäisille kuntalaisille. Ilmasto- ja ympäristöohjelman tavoitteena on esimerkiksi huomioida hankinnoissa kestävä kehitys ja ilmastovaikutukset sekä hankintojen vähähiilisyys ja nämä tavoitteet huomioidaan kunnostamalla vanha rakennus ja laajentamalla tiloja maltillisesti.
Saunan laajennuksen rakennustyöt saatiin vuoden vaihteessa 2024-2025 päätökseen arvioidun aikataulun ja budjetin mukaisesti. Rakennustöiden laatu oli koko projektin ajan erittäin hyvää ja yhteistyö sujui mutkattomasti. Laajennuksessa ovat naisten ja miesten puku-, pesu- ja wc-tilat sekä yhteinen sauna. Laajennuksen lisäksi alueella on rakennettu lisää parkkialuetta, parannettu kulkureittien esteettömyyttä ja alueen valaistusta sekä tukimuuri rakennettiin, ettei ranta-aluetta menettäisi laajennuksen rakentamisen vuoksi. Osittain kalustusta asennetaan vielä alkuvuoden aikana. Saunan ja pesutilojen käyttöönotto odottaa sähköliittymän korotuksen muutostöiden valmistumista, mutta pukutilat ja wc:t saatiin käyttöön 17.1.2025.
Investoinnin myötä Palaisten sauna on tullut entistä tärkeämmäksi osaksi kunnan toimintaa, mahdollisuuksia on tunnistettu ja siellä onkin pidetty erilaisia tapahtumia aiempaa enemmän. Laajennuksen suunnittelussa on pyritty kaikilta osin laajentamaan Palaisten käyttömahdollisuuksia, esimerkiksi rakennuksia yhdistää osin katettu terassi. Seuraavassa vaiheessa vanha osa remontoidaan uuteen käyttöön, tiloihin tulee kokoustila, inva-wc ja isompi keittiö. Keittiön suunnittelussa otetaan huomioon mahdollisuus käyttää sitä kioskin tarpeisiin. Vanhan osan remontti aloitetaan, kun laajennus on saatu kokonaan käyttöön.
Tavoitteena saunan laajennukselle ja vanhan osan remontoinnille on erityisesti tukea omaehtoista liikkumista, vastata kasvaneeseen kävijämäärään ja mm. uimakoulujen tarpeisiin sekä käytön esteettömyyden ja kulkureittien parantaminen. Kyselyn myötä oli selvää, ettei kaikkiin tarpeisiin pystyttäisi vastaamaan vanhan remontoinnilla. Uusi rakennus on suunniteltu käyttäjien esittämien toiveiden ja vanhassa saunassa tunnistettujen ongelmien pohjalta. Uusi rakennus on energiatehokkaampi, esim. lämmitys hoituu kolmen vesi-ilmalämpöpumpun voimin. Ilmanvaihdon suunnittelussa on otettu huomioon, että kävijämäärä luultavasti kasvaa entisestään laajennuksen käyttöönoton myötä.
Rakennustöissä mukana olleille kiitokset jo tässä vaiheessa;
– Salon Rakennustoimi Oy, pääurakoitsija
– AA-Sähkö Oy, aliurakoitsija: sähkötyöt
– Salon Putkityö Oy, aliurakoitsija: kvv-työt
– Tmi Toni Talvi, aliurakoitsija: ilmastointityöt
– Infra-Olli Oy, aliurakoitsija: maanrakennustyöt
– Aleksi Nikkanen Oy, aliurakoitsija: maanrakennustyöt
– Kymppibetoni Oy, valmisbetonin toimittaja
– Maanrakennus Lehtovaara Oy, aliurakoitsija: murskeen myynti
– Maansiirto Mäki-Kantti Oy, aliurakoitsija: murskeen myynti
– Santeri Nurminen, aliurakoitsija: rakennustyöt
– Rakennussuunnittelu Eija Paija Tmi, arkkitehti/pääsuunnittelija
– MIR-Sähkö Oy, sähkösuunnittelu/ sähkötöiden valvonta
– SapAir Oy, LVI-Suunnittelu/LVI-töiden valvonta
– Ramboll CM Oy, rakennuttamisen konsultointi ja kustannuslaskenta
– Maanpää Geo Oy, maaperätutkimus
– Ilmastointihuolto P. Kankare, IV-konsultointi hankkeen alussa
– ANV Lukkopalvelu Oy, lukitukset
– O. Kylänpää Oy, jätehuolto työmaalla
– Rautanet Koski Oy, tarvikkeet
– Hokkipaino Oy, työmaakuvat
– Caruna Oy, tilapäinen sähköliittymä
– Kanasuo Petteri Juhani, puunkaato ja tukimuurin betonointityöt
– V-S Betonilattiat Oy, tukimuurin muotti-, betoni- ja betointityöt
– Tmi Jukka Auramo, tukimuurin kaiteen muottityöt
– Koneurakointi J&J Oy, vesijohdon ja hulevesijärjestelmän kaivuutyöt
– Vesijohtoliike J. Ylitalo Oy, vesijohtoon liittyviä töitä
– Marttilan LVI-Palvelu Oy, vesijohtoon liittyviä töitä
– Salaojasuunnittelu Kimmo Laine Oy, vesijohdon maastomittaukset
Hankkeen kustannusarvio 455 000 €
- Kunnan oma rahoitus 338 150 €
- Lounais-Suomen aluehallintovirasto 116 850 €
Hankkeen aineisto
Hankesuunnitelma: Palaisten sauna esteettömäksi, 2023
Laajennuksen kokonaisurakan hankintapäätös: Kunnanhallitus 6.5.2024 § 78
Hankkeen uutiset ja tapahtumat
Seuraa hanketta Marttilan kunnan facebook-sivulla
Lisätietoja
Kirsi Halkola, Marttilan kunta, tekninen johtaja, etunimi.sukunimi@marttila.fi
Jarkko Vihtonen, Marttilan kunta, rakennus- ja kiinteistöpäällikkö, etunimi.sukunimi@marttila.fi