Yrittäjät voivat saada väliaikaista työmarkkinatukea tammi-helmikuulta 2022

Yrittäjät ovat voineet saada väliaikaisesti työmarkkinatukea tavallista kevyemmin ehdoin koronaviruspandemian aikana. Heikentyneen koronatilanteen vuoksi väliaikaista muutosta jatketaan.

Päätoimisesti yrittäjänä työllistyneellä on oikeus työttömyysetuuteen lähtökohtaisesti sen jälkeen, kun yritystoiminta on lopetettu kokonaan. Korona-aikana yrittäjät ovat voineet väliaikaisesti saada työmarkkinatukea, jos päätoiminen työskentely on päättynyt tai tulot vähentyneet koronapandemian vuoksi. Tuen saaminen ei edellytä yritystoiminnan lopettamista.

Väliaikaisen työmarkkinatuen saaminen edellyttää, että

  • yrittäjän päätoiminen työskentely on päättynyt tai
  • yritystoiminnasta saatava tulo on vähemmän kuin 1 103,92 euroa kuukaudessa siinä jokaista yrittäjänä työskentelevää henkilöä kohti.

Näin haet tukea

Ilmoittaudu työnhakijaksi TE-toimistoon 15.2.2022 mennessä.  Työmarkkinatuen maksaminen edellyttää, että henkilö ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja että TE-toimisto antaa hänen oikeudestaan työmarkkinatukeen työvoimapoliittisen lausunnon Kelalle. Tämän jälkeen yrittäjä voi hakea työmarkkinatukea Kelasta. Väliaikaisen muutoksen perusteella työmarkkinatukea voidaan maksaa tammi–helmikuun 2022 ajalta. Muutos on voimassa helmikuun 2022 loppuun.

Työmarkkinatukea hakevien yrittäjien tulee ilmoittautua työnhakijaksi TE-toimistoon viimeistään 15.2.2022, jotta työmarkkinatukea voitaisiin maksaa koko tammi- ja helmikuun ajalta.

Lue lisää www.te-palvelut.fi/-/yrittajat