Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä on päättänyt 3.8., että maakunta siirtyy kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen välittömästi. Kaikki kriteerit leviämisvaiheesta täyttyvät.

Voimassa on tiukin eli leviämisvaiheen kasvomaskisuositus.

Koronatartunnat ovat lisääntyneet vauhdilla Varsinais-Suomessa. Uusia koronatapauksia todetaan lähes 100 päivittäin.
28.7. todettiin 134 positiivista, mikä on kolmanneksi korkein päiväkohtainen lukema koko epidemian ajalta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella.

Myös tartunnan saaneista nuoret aikuiset edustavat suurta valtaosaa. Tartunnan saaneista 58 prosenttia on 15–29-vuotiaita.

Viime 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä nyt 174,3 (THL 2.8.). Heinäkuun 26. päivänä ilmaantuvuus oli 104,1. Positiivisten koronatestien osuus on nyt 5,1 prosenttia, kun se 26. heinäkuuta oli 3,6 prosenttia.

Kuluneella viikolla tartunnan jäljitys onnistui vain 50 prosentissa tapauksista.

Kaikki leviämisvaiheen kriteerit täyttyvät ja koronakoordinaatioryhmä päätti yksimielisesti, että Varsinais-Suomi siirtyy leviämisvaiheeseen välittömästi.

Epidemian leviämisvaiheen muutokset suosituksiin:

Varsinais-Suomi siirtyy leviämisvaiheen mukaisiin suosituksiin.

Voimassa on tiukin eli leviämisvaiheen kasvomaskisuositus.

Kaikki terveysturvallisesti järjestetty ryhmäharrastustoiminta voi jatkua. Ryhmä haluaa varmistaa erityisesti lasten ja nuorten normaalin harrastustoiminnan mahdollisimman kauan.

Leviämisvaiheen etätyösuositus otetaan käyttöön kansallisen linjauksen mukaisesti. Suositellaan etätyön tekemistä laajasti julkisella ja yksityisellä sektorilla kaikissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista. Jos etätyö ei ole mahdollista, suositellaan, että ruokailuja ja kahvitaukoja porrastetaan työpaikoilla.

Peruskoulujen, oppilaitosten ja korkeakoulujen suosituksiin ei nyt muutoksia.

  • Peruskoulujen, ammatillisten oppilaitosten, lukioiden sekä korkeakoulujen syyslukukausi voidaan aloittaa lähiopetuksessa.
  • Kaikissa lähiopetustilanteissa suositellaan maskin käyttöä peruskoulun neljäsluokkalaisista alkaen. Tässä voidaan käyttää kuntakohtaista harkintaa.

Ikääntyneiden ja riskiryhmien suojaamiseen ei tehty muutoksia.

Ulkomaille matkustamisessa tulee huomioida UM:n matkustamista koskeva yleissuositus ja THL:n antamat suositukset.

Tiedote löytyy täältä: https://www.vsshp.fi/fi/sairaanhoitopiiri/media-tiedotteet-viestinta/tiedotteet/Sivut/Varsinais-Suomi-siirtyy-leviamisvaiheeseen-tanaan.aspx?fbclid=IwAR1CXbiEK3n6Mdv5jsAn9Pa9C7hCc9FDuK_ZEhAQClP5XLxTmfqfeDpb-Pg