Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui tänään ja kevensi aiemmin antamiaan suosituksia.

Myös Marttilan paikallinen epidemiatilanne näyttää tasoittuneen, joten Marttilassakin voidaan noudattaa ensi viikon alusta alkaen maakunnan kevennettyjä suosituksia, ellei yllättävää muutosta huonompaan suuntaan tämän loppuviikon aikana tapahdu. Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa, mutta tilanteen kehityttyä myönteiseen suuntaan, voidaan harrastustoimintaa keventää hyvin maltillisesti, alkaen lapsista ja nuorista.

Vuonna 2001 syntyneillä ja nuoremmilla ryhmäliikunta ulkona ja sisällä oman ryhmän kesken sallitaan, mutta lähikontaktia sisältävät harjoitteet sisäliikuntatiloissa eivät ole sallittuja. Uusi linjaus tulee voimaan maanantaista 26.4. alkaen. Vaikka sisätiloissa saadaan harrastaa, pitää muistaa, että koronavirustartunta voi helposti tarttua esimerkiksi pukuhuoneissa, kun ollaan lähellä toisia. Pukuhuoneiden käyttöä tulee siis välttää.
Lasten ja nuorten kilpailu- ja ottelutoiminta on tauolla ainakin 15.5. asti. Tämän jälkeen epidemiatilanteen salliessa suunnitellaan myös tämän toiminnan sallimista.

Aikuisten ryhmäliikunta ulkotiloissa sallitaan ilman lähikontakteja 26.4. alkaen, kuitenkin huomioiden kuuden hengen edelleen voimassa oleva kokoontumisraja.

Marttilan kunnan ryhmäliikuntatoiminnasta tiedotetaan myöhemmin tällä viikolla.
Sairaanhoitopiirin tiedotteen pääset lukemaan kokonaisuudessaan tästä.