Joulun ajan tapahtumien järjestäminen Marttilassa
Koronatilanne aiheuttaa muutoksia myös tavanomaiseen joulunalusajan viettoon Marttilassa.

Koululla ja varhaiskasvatuksessa ei järjestä loppuvuoden aikana yleisötilaisuuksia, kuten joulujuhlia. Eri yksiköt huomioivat perheitä joulun lähestyessä eri tavoin pienimuotoisesti.

Vanhuspalveluissa Suvirannan palvelukeskuksen asukkaille ja omaisille järjestetään pienimuotoinen joulutilaisuus, jonka osallistujamäärä on rajoitettu. Tilaisuudesta tiedotetaan omaisia suoraan. Avoimia yleisötilaisuuksia ei järjestetä tänä vuonna. Omaiset voivat vierailla asukkaiden luona erillisten ohjeiden mukaan.

 Marttilan kunnan tiloja voidaan erikseen sopien luovuttaa ulkopuolisten tapahtumajärjestäjien käyttöön joulutapahtumiin kuten joulumyyjäisiin. Tapahtumajärjestäjien tulee huolehtia tapahtumien koronaturvallisuudesta ja noudattaa AVI:n kokoontumisrajoituksia ja ohjeita koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksissa.

Marttilan yrittäjien perinteistä joulunavaustapahtumaa ei tänä vuonna järjestetä. Sen sijaan Marttilan museoaittojen ovet ovat joulukuussa avoinna ja aittoihin mahdollista päästä tunnelmoimaan vanhan ajan joulutunnelmaa. Aittojen aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Jouluvalot syttyvät joulukuun alussa.

 Kaikissa tilaisuuksissa tulee huomioida voimassa olevat kokoontumisrajoitukset ja –ohjeet

Tällä hetkellä on voimassa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston määräys (tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla), joka kieltää kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä ajalla
1.-30.11.2020 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueen kunnissa.
Poikkeuksen muodostavat tilaisuudet, joissa turvallisuus voidaan varmistaa noudattaen Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamia ohjeita yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokoontumisiin sekä julkisten tilojen käyttöön.