Työ- ja elinkeinopalveluiden uudistus on kokonaisuus, jossa työnhakijoiden ja työnantajien nykyisin valtion vastuulla olevat TE-palvelut siirretään kuntien järjestämisvastuulle vuoden 2025 alusta.
Uudistuksen tavoitteena on yhdistää valtion ja kuntien resursseja sekä tuoda työllisyydenhoito lähemmäksi sekä kuntalaisia että kunnan muita palveluita. Salon kaupunki on vuosina 2021-2024 mukana työllisyyden kuntakokeilussa, joissa osa työvoimahallinnon tehtävistä on jo siirretty kaupungin vastuulle. Marttilan ja Kosken Tl kunnat ovat mukana Salon kuntakokeilussa ja työvoimapalvelut on tuotettu Salon kuntakokeilussa.
Kuntien kannalta tehtävä on laaja. Sen myötä kunnille muodostuu uusi palveluvastuu oman alueensa asiakkaista (työnhakijoista ja työnantajista) ja heille tarjottavista palveluista.
Ota kantaa, millaisia työllisyyspalveluita Salossa, Marttilassa ja Koskella Tl jatkossa tuotetaan vastaamalla kyselyyn alla olevasta linkistä. Voit vastata kyselyyn nimettömänä.
VOIT VASTATA OHEISESTA LINKISTÄ: