Jo pitkään Ruotsissa käytössä ollut saostussäiliöiden ekotyhjennysmenetelmä otetaan käyttöön myös Suomessa.
Ensimmäisenä uutta menetelmää hyödyntää Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH).
Haja-asutusalueilla kiinteistökohtaisten saostus- ja umpisäiliölietteiden tyhjennykset toteutetaan joko kunnan tai kiinteistön haltijan järjestämänä. Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) toimialueen 18 kunnassa yhtenäiseen, kunnan järjestämään keräykseen siirtyminen alkoi vuonna 2021. Kuntien omistaman jätehuoltoyhtiön LSJH:n vastuulle tyhjennykset ja kuljetusten kilpailutukset siirtyvät Uuttakaupunkia lukuun ottamatta vuoteen 2026 mennessä.
LSJH:lle keskitetyt tyhjennykset mahdollistavat suuren harppauksen kohti ympäristöystävällisempää lietehuoltoa. Merkittävin muutos on niin sanotun ekotyhjennysmenetelmän käyttöönotto ensimmäisenä Suomessa. Saostussäiliöiden ekotyhjennys on jo otettu koekäyttöön Kemiönsaaren sekä Marttilan ja Pöytyän urakka-alueilla.
– Ekotyhjennyksessä saostussäilöstä imetään ensin pintaliete tyhjennysauton lietesäiliön lieteosaan. Sen jälkeen kirkas jätevesi imetään säiliön vesiosaan ja lopuksi saostussäiliön pohjalle kertynyt liete lieteosaan. Tyhjennyksen jälkeen vesi palautetaan saostussäiliöön, kertoo lietepalveluiden asiantuntija Fredrik Lindholm LSJH:sta.
Menetelmä ei sovellu umpisäiliöille, mutta osaan pienpuhdistamoista ekotyhjennys soveltuu hyvin. Silloin bakteerikantaa sisältävää vettä palautetaan tyhjennyksen jälkeen puhdistamoon. Uudenlaisella tyhjennyskalustolla voidaan kuitenkin tyhjentää kaikki säiliötyypit (saostus- ja umpisäiliöt sekä pienpuhdistamot) myös perinteisesti.
Aluksi ekotyhjennyksiin siirrytään Kemiönsaaren, Marttila-Pöytyän ja Naantalin urakka-alueilla, joissa yrittäjät ovat sitoutuneet aloittamaan saostussäiliöiden tyhjennykset uudella menetelmällä viimeistään vuoden 2025 alusta. Viimeistään vuoden 2026 alusta ekotyhjennykset alkavat myös Aurassa, Kaarinassa, Liedossa, Paimiossa, Sauvossa ja Turussa, Fredrik Lindholm kertoo.