Marttilan tekninen lautakunta julistaa haettavaksi

Siivoustyön ohjaajan työsuhteen

Marttilan kunta hakee siivoustyön ohjaajaa vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen, työaika on 38 h ja 15 min viikossa. Siivoustyön ohjaaja vastaa kunnan siivoustyön ohjauksesta ja kehittämisestä, sijaisten hankinnasta sekä pesuaine-, tarvike- ja laitehankinnoista (laitoshuoltajat tilaavat kohteisiinsa). Pääosa työstä on siivousta ja siivoustyön ohjaaja vastaa nimettyjen kiinteistöjen ylläpito- ja perussiivouksista.

Siivouksessa työskentelee ohjaajan lisäksi neljä henkilöä. Siivoustyön mitoituksen päivitys on parhaillaan teossa, ja kiinteistöt voivat vaihtua työsuhteen aikana. Tehtävien hoitaminen edellyttää siirtymistä työpäivän aikana Marttilan keskustassa sijaitsevien kohteiden välillä. Työaika on päivätyö arkisin, mutta tehtävässä on liukuva työaika ja tehtävässä noudatetaan yleistyöaikaa.

Tehtävän hoitamisen edellytyksenä on soveltuva tutkinto ja suullinen sekä kirjallinen suomen kielen taito. Eduksi katsomme työkokemuksen niin siivouksesta kuin siivoustyön ohjaamisesta sekä siivouskoneiden käsittelytaidon. Arvostamme asiakaslähtöistä toimintatapaa, oma-aloitteista ja itsenäistä työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä halua kehittää siivoustyötä kunnassa samoin kuin omaa ammattitaitoa.

Tehtävä täytetään 29.7.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Siivoustyön ohjaajan palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen KVTES mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 2320 €/kk, joka jo ottaa huomioon 1.6. tulevat korotukset (+mahdollinen työkokemuslisä 3%/5v. tai 8%/10v.). Valituksi tulleen on esitettävä hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan.

Tehtävään haetaan Kuntarekry-palvelun kautta (työavain 605381) tai postitse siten, että hakemus on perillä viimeistään 4.6.2023 klo 12.00, hakemuksen liitteeksi toimitetaan CV ja muut kelpoisuuden osoittavat todistukset. Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Marttilan kunta / tekninen toimi, Härkätie 773, 21490 Marttila. Kuoreen merkintä Hakemus / siivoustyön ohjaaja. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry-järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

Haastattelut pidetään viikolla 23 ja valinta tehdään teknisen johtajan viranhaltijapäätöksenä viimeistään viikolla 24.

Lisätietoja antaa tekninen johtaja Kirsi Halkola, etunimi.sukunimi@marttila.fi, p. 0447449510

 

Marttilassa 22.5.2024

Marttilan tekninen lautakunta

 

Marttilan kunta on savuton kunta

 

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/siivoustyon-ohjaaja-605381/?&desc=605381&limit=24

Tiedosto Lisäyspäivä Lataukset
pdf Siivoustyön ohjaaja hakuilmoitus 22.5.2024 12:53 38