Pitkään jatkunut vesivuoto runkolinjassa on saatu korjattua Härkätien varresta lähellä Ruskolaistentien risteystä. Vesi oli päässyt karikkoisen maan kautta laskemaan suoraan Paimionjokeen ilman että sitä pystyi havaitsemaan kohdalla. Lisäämällä venttiilejä aiemmin pitkään venttiiliväliin pystyttiin vuoto paikallistamaan niin tarkasti, että vuotokohtakin löytyi. Vesivuodon sijainnin vuoksi korjauksen kestoa pitkitti muutamalla päivällä shokkiklooraukseen liittyvät vaiheet, jonka jälkeen vesinäyteanalyysilla varmistettiin veden laatu. Vesilaitos pahoittelee asiakkailleen aiheutunutta haittaa.

Verkostopaineet tasaantuvat normaalitasolle tänään 5.12. iltapäivällä. Mikäli kuitenkaan kiinteistösi vedenpaine ei palaudu vuotoa edeltäneelle tasolle, voi vesimittareiden ja vesikalusteiden sihtien tarkistaminen olla aiheellista.

 


Vesilaitos samalla kehottaa asiakkaitaan tarkistamaan kiinteistöjensä mahdolliset verkostovuodot ja selvittämään oman talosulkunsa sijainnin.

Parhaiten mahdollisen kiinteistön verkostovuodon havaitsee kiinteistön vesimittaria tarkkailemalla. Vesimittarin näyttötaulusta näkee pienimmätkin virtaamat. Tarkista ensin, että kaikki vedenottopisteet ovat kiinni, tällöin vesimittarin näytöllä ei mikään osoitin saa pyöriä. Mikäli osoitin pyörii, on kiinteistössä piilevä vesivuoto. Yleisin kiinteistön sisäinen vuoto on wc-pytyn vuoto. Täyttösäiliön kuminen pohjaventtiili voi olla kovettunut ja se aiheuttaa vesivuodon pyttyyn. Kyseinen vuoto on yleensä n. 1 – 2 dl/min, joka aiheuttaa vuositasolla n. 50 – 100 m3:ta vuotovettä.