Osallistuva budjetointi tarkoittaa toimintatapaa, jossa kuntalaiset pääsevät suoraan ideoimaan, suunnittelemaan ja äänestämään tarkoitukseen varatun rahan käytöstä. Marttilassa osallistuvaa budjetointia kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa ja kunnan vuoden 2023 talousarvioon on varattu 10 000 euron määräraha osallistuvan budjetoinnin toteuttamiseen.

Ideointivaihe oli avoinna 19.1.-13.2.2023.
Ehdotuksia jätettiin yhteensä 40! Suuri kiitos jokaiselle ideointiin osallistuneelle!

Kunnan laajennettu johtoryhmän kävi kaikki ideat läpi kokouksessaan 14.2. Kokouksessa todettiin, että ehdotukset olivat erinomaisia ja moni ehdotus tulee varmasti toteutumaan tavalla tai toisella.

Tähän äänestysvaiheeseen eteni 21 ehdotusta, jotka on ainakin jollain tavoin toteutettavissa 10 000 euron määrärahalla.

Äänestettävien ehdotusten määrä on annettuja ideoita pienempi siksi, että osa tehdyistä ehdotuksista oli kustannuksiltaan reilusti varattua määrärahaa suurempia, osa ei kuulunut kunnan toimivaltaan, osa voidaan toteuttaa kunnan tavanomaisesta budjetista ja osa on jo totetumassa jonkun muun hankkeen myötä. Lisäksi samansisältöisiä ideoita oli ehdotettu useampaan kertaan. Äänestyksessä olevat ehdotukset ovat:

  • Street Workout eli ulkokuntoilulaite (budjetti riittää noin yhteen laitteeseen)
  • Ohituskieltoa Ollilaan
  • Lisää leikkivälineitä liikennepuistoon
  • Koirapuisto, edellyttää, että aktiivit järjestäytyvät ja osallistuvat koirapuiston suunnitteluun, toteutukseen ja ylläpitoon.
  • Minigolf-rata kirjaston pihapiiriin tai liikennepuiston yhteyteen
  • Kioski Palaisten uimarannalle
  • Uusi kävelypolku keskustaan
  • Kirsikkapuita ja perinneistutuksia kunnan keskustaan
  • Puisto ihmistenojan varteen
  • Leikkikentän välineiden päivitys ja katoksen rakentaminen leikkikentälle
  • Kyläradiotukiasemien rakentaminen
  • Häkkifutis-areena Marttilan urheilukeskukseen
  • Bussikuljetus Ruisrockiin kaikkina festaripäivinä
  • Lisää ulkokuntosalilaitteita
  • Köysistä tehty seikkailurata Palaisten uimarannalle
  • Keppihevosesteitä esim. liikennepuistoon
  • Vaihtuvia itsepalvelusuunnistusrasteja vapaasti käytettäväksi
  • Valokuvausseinä
  • Liikuntavälineiden lainausmalli Palaisiin / kirjastoon / urheilukeskukseen (sup-lautoja, tennismailoja- ja palloja, frisbeegolf-kiekkoja, potkupyöriä, luistimia, jalkapalloja, pesäpalloräpylöitä jne.)
  • Keinuja lisää eskarin pihalle
  • Vesiliukumäki Palaisiin

 

Äänestysvaiheessa jokaisella yli 7-vuotiaalla marttilalaisella on käytettävissään yksi ääni.
Siksi äänestys suoritetaan nimellä. Nimien osalta tarkistetaan, että äänestäjä on marttilalainen ja että sama henkilö ei ole äänestänyt useampaa kertaa. Muuten nimiä ja vastauksia ei yhdistetä toisiinsa.

Äänestämään pääset tästä:
https://link.webropol.com/s/budjetointiaanestys

Äänestysaikaa on sunnuntaihin 19.3. saakka.

Tervetuloa osallistumaan!