Marttilan perinnerakentamispäivä
15.8.2021 klo 11-16
Terveysturvallisuus- ja koronavarautumissuunnitelma
Marttilan perinnerakentamispäivässä (15.8.2021 klo 11-16 noudatetaan THL:n Opetus- ja kulttuuriministeriölle laatimaa ohjeistusta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä.
Tapahtuma järjestetään pääosin ulkotiloissa Marttilan kirjaston piha-alueella sekä pitäjänmakasiinien piha-alueella. Pysäköintialueena toimii Kuokantalon piha-alue sekä Kisatien päiväkodin piha-alue. WC-tilat, joissa on myös käsienpesumahdollisuus, löytyvät kirjastolta ja saman pihapiirin Huvila -rakennuksesta. Lisäksi pysäköintialueen välittömässä läheisyydessä on liikennepuiston Wc, joka on myös käytettävissä.
Terveysturvallisuusohjeet:
Tarpeettomia fyysisiä kontakteja vältetään:
- Lähikontaktien välttämiseksi mahdollistetaan turvavälien ylläpitäminen yleisötilaisuuksissa siten, että henkilöiden väliin jää vähintään 1–2 m.
- Tilanteissa, joissa saattaa syntyä jonoja ihmisiä muistutetaan ja autetaan turvavälien pitämisessä.
Hyvällä käsi- ja yskimishygienialla estetään tartuntoja:
- Ihmisten tullessa sisätilaan tai rajattuun ulkotilaan käytetään käsihuuhdetta, käsihuuhdetta on saatavilla tapahtuma-alueelle tultaessa, myyntikojuilla sekä kaikissa oheiskohteissa. Tapahtumanjärjestäjä toimittaa kaikkiin oheiskohteisiin etukäteen käsidesipullon ja paketillisen kasvomaskeja.
- Tapahtumassa ohjeistetaan, että kädet pestään vedellä ja saippualla aina ennen ruokailua sekä aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen tai kun kädet ovat näkyvästi likaiset. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin. Jos käsienpesu ei ole mahdollista, käytetään käsihuuhdetta.
- Aivastamisen tai yskimisen yhteydessä suun eteen laitetaan kertakäyttönenäliina, joka heitetään heti käytön jälkeen pois. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojataan suu kyynärtaipeella. Kädet pestään tämän jälkeen.
- Tapahtumassa suositellaan kasvomaskin käyttöä niin osallistujille kuin näytteilleasettajillekin.
Siivous:
- Siivouksessa?käytetään heikosti emäksistä yleispuhdistusainetta.?Saniteettitiloissa siivousta voi tehostaa käyttämällä desinfiointiainetta. Noudatetaan Työterveyslaitoksen siivousohjeita.
Jos yleisötilaisuudessa todetaan koronavirustartunta:
- Tartuntaketjujen selvitystyö kuuluu yhteistoiminta-alueen tartuntataudeista vastaavalle lääkärille.
- Tapahtumassa pidetään lukua siitä, kuinka monta ihmistä alueella milloinkin on yhtä-aikaisesti.
Riskiryhmään kuuluvat:
- Riskiryhmään kuuluvien tulee noudattaa tässä ohjeessa tarkoitettuja turvaetäisyyksiä ja hygieniasuosituksia tarkoin.
Tämä terveysturvallisuus- ja koronavarautumissuunnitelma julkaistaan tapahtuman kotisivuilla.