Marttilan kunta on julistautunut savuttomaksi työpaikaksi jo vuoden 2013 alusta lukien kunnanhallituksen 20.9.2012 tekemällä päätöksellä. Kunnassa on noudatettu vuodesta 2013 alkaen savuttoman työpaikan periaatteita.
Marttilan kunta uusi savuttomuuspäätöksensä kunnanhallituksen 4.3.2019 tekemällä päätöksellä, jolla kunta julistautui savuttomaksi kunnaksi 1.5.2019 alkaen. Savuton kunta -toimintamalliin sisältyy savuton työpaikka -toimintamallin lisäksi mm. linjaus siitä, että kaikki kunnan järjestämät tapahtumat ja tilaisuudet ovat savuttomia.
Kunnan kiinteistöjen alueella tupakointi on kiellettyä kaikissa tilanteissa, myös toimipisteiden ollessa suljettuna. Työntekijöiden tupakointi työaikana on kiellettyä ja kunta myös tarjoaa työntekijöilleen tukea tupakasta vieroittautumiseen.