Marttilassa on taas laitettu tuulemaan pikaisella aikataululla. Salen alapuolisessa rinteessä työntouhussa ovat niin kaivuri kuin lapiomiehetkin. Mistä oikein on kyse?

Paikalle rakennetaan pikavauhtia uutta kirsikkapuistoa ja pientä kävelypolkua.

Marttilassa pitkään kunnanjohtajana työskennellyt Carita Maisila on lahjoittanut Marttilan kunnalle ja kuntalaisille yhden kirsikkapuun taimen jokaisesta työvuodestaan Marttilassa.

– Nämä 11 vuotta Marttilassa ovat olleet upeita ja ikimuistoisia! Kun aloitin työt Marttilassa, olin vasta 27-vuotias ja vielä aika kokematon, mutta täällä olen saanut kehittyä, vahvistua ja löytää oman tapani toimia johtajana. Minuun on luotettu ja ilmapiiri on ollut ihan erityisen lämmin ja ystävällinen. Olen kaikesta yhdessä koetusta ja tehdystä valtavan kiitollinen ja halusin jollain ilahduttavalla tavalla kiittää kuntaa, luottamushenkilöitä, kuntalaisia ja yrityksiä yhteisistä vuosista, ystävyydestä ja yhdessä tekemisen ilosta, kiittelee Maisila

Idea ja ajatus juuri kirsikkapuista kirkastui kevään aikana. Yhteisen pohdinnan jälkeen puiden sijainnillekin löytyi luonteva paikka: Härkätien ja Ihmistenojan rajaama rinne on keskeisellä paikalla ja olemme jo pitkään miettineet, miten se saataisiin nykyistä paremmin kuntalaisten käyttöön ja iloksi.

Alueen kehittämistä ja käyttöönottoa ovat toivoneet myös kuntalaiset. Alkuvuodesta toteutetussa osallistuvan budjetoinnin prosessissakin alueelle kohdistuvia ehdotuksia tehtiin useampia. Ideointivaiheessa ehdotettiin esimerkiksi uutta kävelypolkua ihmistenojan varteen, toisessa ehdotuksessa puistoa Ihmistenojan ja Salen väliseen rinteeseen ja kolmannessa kirsikkapuita ja perinneistutuksia kunnan keskustaan.  Näitä ehdotuksia kannatti äänestysvaiheessa yhteensä noin 50 äänestäjää.

– Marttilassa kunnan vuorovaikutus kuntalaisten ja yrittäjien kanssa on jokapäiväistä ja toiveisiin sekä tarpeisiin pyritään reagoimaan nopeasti. Yrittäjämyönteisyydestä jo olemme saaneet tunnustustakin sijoittumalla yrittäjien kuntabarometrissa kokoluokkamme ykköseksi. Teemme parhaamme päästäksemme entistä paremmin myös kuntalaisten pulssille. Mutkaton vuorovaikutus ja yhteisöllinen arki on ehdottomasti yksi Marttilan poikkeuksellisista vahvuuksista, toteaa Maisila.

Marttilan kirsikkapuiston laajuus on lyhyen suunnittelutyön aikana kasvanut siten, että puiden istuttamisen yhteydessä ihmistenojan varteen tehtiin pieni kävelypolku ja puistoon saadaan Caritan lahjoittamien yhdentoista puun lisäksi istuttaa muutamia marttilalaisten yritysten lahjoittamia puita. Tarkoituksena on, että nyt valmisteilla oleva kokonaisuus muodostaa viihtyisän puiston alun ja että puistoa kasvatetaan ja kehitetään vuosien saatossa kuntalaisten toiveiden mukaisesti.

Kävelypolun ja puiston kevyiden maanrakennustöiden kustannukset katetaan kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitetuista perintövaroista.

Kirsikkapuiston avajaisia vietetään lasten juhlana Caritan viimeisenä työpäivänä, perjantaina 26.5. klo 10-11.
Juhlaan osallistuvat Marttilan koululaiset, eskarilaiset ja varhaiskasvatuksen väki.
Tervetulleita juhlaan ovat kaikki muutkin marttilalaiset lapset.

Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Carita Maisila, p. 044 744 9110
Elinkeinoasiantuntija Jaakko Salmi, p. 044 744 9280