Martinviikon tervehdys marttilalaisille

Marttilalaisilla on ollut pitkään mukavana perinteenä kokoontua yhteen erilaisiin tilaisuuksin Martinpäivän tienoilla. Tapahtumakokonaisuus on kasvanut viikon mittaiseksi ja viikko on sisältänyt monenlaista mielenkiintoista kulttuurista ja kirjailijavierailuista paikallisen osaamisen esittelyn isommissa messutapahtumissa.

Valitettavasti tämäkin perinteinen viikko näyttää tänä vuonna ihan erilaiselta. Taina oli järjestänyt monenlaista ohjelmaa viikolle muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä, mutta yksi kerrallaan tilaisuuksia on jouduttu perumaan joko kiristyneistä kokoontumisrajoituksista tai muista koronapandemiaan liittyvistä syistä. Olemme tästä harmissamme ja pahoillamme, mutta haluamme toki tehdä parhaamme, jotta viruksen etenemistä saataisiin hillittyä mahdollisimman hyvin.

Koska tänä vuonna emme voi joukolla kokoontua yhteen, haluamme tarjota teille yhteisöllisen mahdollisuuden muistella menneitä. Olemme ladanneet kunnan vastaperustetulle Youtube-kanavalle taltioinnin Marttilan 600-vuotisjuhlan juhlakavalkadista vuodelta 2009. Tallenteen pääsee katsomaan alla olevan linkin kautta.

Vielä tulee varmasti aika, jolloin voimme huoletta kokoontua yhteen ja tavata tavallisesti toisiamme. Sitä odottaessa toivotan teille kaikille hyvää Martinviikkoa sekä lämpöä syksyyn ja joulunodotukseen!

Carita Maisila
Kunnanjohtaja

https://youtu.be/AbkHwel6uZI

Vinkkejä Martinpäivän viettoon kotioloissa voi käydä lukemassa vaikka Ruokatiedon sivuilta:

https://www.ruokatieto.fi/ruokakulttuuri/nykypaivan-ruokajuhla/vuodenajat/syksy/martinpaiva-yhdistyy-kekriin-ja-lutheriin