Suora linkki kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/AC3977F3FD251D35
Liikuntapalvelujen kyselyyn toivotaan vastauksia 3.11.2024 mennessä. Kyselyn teko kestää vain muutaman minuutin ja voit halutessasi samalla osallistua Palaisten saunalipukkeiden arvontaan. Arvonta suoritetaan marraskuun aikana ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
-Kiitos jo etukäteen kaikille vastanneille! Mitä enemmän vastauksia saadaan kyselyyn, sitä helpompi on löytää kehitystä kaipaavat kohdat palvelupolulta ja lähteä kehittämään niitä kuntalaisten toivomaan suuntaan, Marttilan vapaa-aikapäällikkö Anniina Bergfors kertoo.
Marttilan vapaa-aikapäällikkö Anniina Bergfors opiskelee tällä hetkellä Haaga-Heliassa ylemmässä ammattikorkeakoulussa liikuntajohtamista. Työelämälähtöisissä opinnoissa Bergfors hyödyntää oppimistehtäviään osaksi Marttilan kunnan vapaa-aikapalvelujen kehittämiseen. Liikuntapalvelujen lokakuinen palautekysely on osa Bergforsin opintotehtävää.
-Kyselyn tuloksia käytän kurssieni oppimistehtävissä, esimerkiksi palvelumuotoilun, viestinnän ja johtamisen kursseilla. Tavoitteena on tehdä kehittämistehtäviä, joita pystyn hyödyntämään tulevaisuudessa työssäni Marttilassa, Bergfors sanoo.
Bergfors lähti opiskelemaan kehittääkseen itseään sekä saamaan uusia työkaluja työhönsä. Bergfors jäi toukokuussa äitiyslomalle ja opintoja suoritetaan pääasiassa etänä. Opinnoissa on lyhyitä lähijaksoja tämän syksyn aikana kolme. Opiskelijoita tutkintoa suorittamaan on tullut monista eri taustoista ja organisaatioista.
-Opinnot ovat tähän mennessä olleet todella antoisia ja olen nauttinut uuden oppimisesta sekä saanut uusia näkökulmia omaan työhöni. Pientä lisähaastetta opintoihin tuo arjen aikataulutus, kun olen tällä hetkellä vanhempainvapaalla, Bergfors kertoo.