Marttilan kunnan liikenneturvallisuustyötä ohjaa valtakunnallinen tavoite: Liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Kunnan liikenneturvallisuustyön yksityiskohtaisemmat tavoitteet ja toimenpiteet on kirjattu vuonna 2023 valmistuneeseen liikenneturvallisuussuunnitelmaan (hyv. khall 24.4.2023). Osa suunnitelman toteuttamista ovat liikenneturvallisuustyön vuosikatsaukset.
Liikenneturvallisuustyön suunnittelusta ja koordinoinnista sekä sidosryhmäyhteistyön edistämisestä vastaa kunnan poikkihallinnollinen liikenneturvallisuustyöryhmä. Työryhmän yhdyshenkilönä toimii tekninen johtaja Kirsi Halkola. Liikenneturvallisuustyöryhmän toimintaa tukee seudun kuntien ja ELY-keskuksen yhdessä hankkima liikenneturvallisuuskoordinaattori.
Viiden tähden liikenneturvallinen kunta -mallissa Marttilan luokitus vuodelta 2023 on neljä tähteä (4,14). Luokitukseen vaikuttaa kunnan omien toimien lisäksi henkilövahinkojen määrästä johdetut pisteet. Henkilövahinkojen määrä alueen 100 000 asukasta kohden on Marttilassa koko maan ja Varsinais-Suomen keskiarvoa ylempänä keskittyen eritasoille maanteille (89 %) ja ikäryhmään 25-34 (33 %). Hirvieläinkolareista pääosa tapahtuu valkohäntäpeuran kanssa, vaikkakin niin hirvi- kuin metsäkauriskolareissa on nähtävissä kasvua viimeisen parin vuoden aikana.