Koronavirustiedote 13/2020 Marttilan kunnan asukkaille 1.12.2020
Koronavirustiedote 13/2020
Marttilan kunnan asukkaille ja työntekijöille 1.12.2020
Varsinais-Suomen alueellinen koordinaatioryhmä antoi 1.12.2020 uudet suositukset, jotka ovat voimassa 3.–23.12.2020 koko maakunnan alueella Lue lisää täältä.
Yleiset suositukset, jotka ovat voimassa 23.12.2020 saakka.
- Yli kymmenen henkilön yksityistilaisuuksia ei tule järjestää
- Sisätiloissa järjestettäviin yleisötapahtumiin voi osallistua korkeintaan kymmenen henkilöä.
- Ulkotiloissa järjestettävissä yleisötapahtumissa pitää noudattaa erityistä huolellisuutta maskien käytössä ja turvaväleissä.
- Tarpeetonta matkustamista Uudellemaalle ja muihin leviämisvaiheen maakuntiin sekä niistä Varsinais-Suomeen tulee välttää.
- Kaikki aikuisten sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta keskeytetään.
- Julkiset sisäliikuntatilat suljetaan muuten kuin lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta 23.12.2020 saakka.
- Koronatestit: Jos oireet viittaavat koronavirusinfektioon, tulisi tehdä Omaolo.fi-sivustolla oirearvio. Sivusto antaa jatko-ohjeita testiin hakeutumiseen.
- Kasvomaskien käyttöä suositetaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella.
- Etätyösuositus on Varsinais-Suomessa voimassa.
Marttilan kunnassa yleiset, kaikkia toimialoja koskevat käytännöt
- Yleiseen tilaan tai yleisötilaisuuteen voi tulla vain terveenä.
- Hyvä käsihygienia, kasvomaskin käyttö ja turvavälien pitäminen ovat keskeisiä keinoja suojautumisessa.
- Kunnan toimipisteissä on käsienpesumahdollisuus ja käsidesiä saatavilla. Näitä on käytettävä aina tiloihin tultaessa.
- Asiointi kunnan palveluihin hoidetaan pääasiassa puhelimitse tai sähköpostitse.
- Tarvittavat tapaamiset on sovittava etukäteen, mikäli mahdollista.
- Asiakastapaamisissa asiakas käyttää hengityssuojainta tai visiiriä. Mikäli työntekijällä ei ole suojapleksiä työpisteessään, hän käyttää hengityssuojainta tai suojavisiiriä.
Kokoustilat, kokoukset ja työskentely
- Kunnan tilojen käyttäjiltä edellytetään voimassa olevien suositusten noudattamista.
- Kunnan toimielimet kokoontuvat pääsääntöisesti etäyhteyksin.
- Kunnan työntekijät osallistuvat kaikkiin kokouksiin ja tilaisuuksiin etänä, jos se on mahdollista. Muussa tapauksessa tilaisuuden osallistujat käyttävät kasvomaskia.
Toimiala- ja yksikkökohtaiset toimintakäytännöt
Marttilan koulu
- Marttilan koulun henkilökunta käyttää maskia tai visiiriä, mikäli henkilön terveydentila ei sitä estä.
- Koulutyö toteutetaan lähtökohtaisesti normaalina lähiopetuksena.
- Koulun toiminnassa kiinnitetään erityisesti huomiota käsihygieniaan, turvaväleihin ja siihen, että oppilaat ja opettajat eivät tule sairaana kouluun.
- Kouluun voi tulla vain täysin terveenä ja koronavirustesti on aina aiheellinen, jos kouluikäisellä lapsella tai nuorella on koronavirukseen sopivia oireita. Kouluun voi palata negatiivisen koronavirustestituloksen ja yhden oireettoman päivän jälkeen.
- Koulussa vältetään kaikkia tilanteita, joissa kokoontuu isoja joukkoja.
- Kaikille ulkomailta palaaville oppilaille suositellaan kahden viikon poissaoloa koulusta. Tällöin opettaja antaa oppilaalle Wilman kautta tehtäviä kotiin.
- Koulussa asioivat huoltajat ja vierailijat käyttävät maskia.
Kosken Tl yläkoulu ja lukio
- Yläkoulussa ja lukiossa sekä oppilaat että henkilökunta käyttävät maskia.
- Lukio siirtyy etäopetukseen viimeistään 7.12.2020 lähtien joululomaan saakka.
Varhaiskasvatus
- Lasten ja aikuisten käsihygieniasta huolehditaan tehokkaasti.
- Lapset tulee pitää flunssaoireiden ilmaannuttua erittäin matalalla kynnyksellä kotihoidossa.
- Jos lapsi vaikuttaa flunssaiselta, ei lasta voi tuoda päivähoitoon.
- Jos oireet alkavat päivän aikana, pyydetään vanhempia hakemaan lapsi kotiin.
- Alle kouluikäisen lapsen lieviä oireita voi seurata kotona pari päivää ilman testaamista. Lapsen oireet ovat lieviä, jos hän on virkeä ja jaksaa leikkiä, vaikka hänellä olisikin nuhaa, yskää ja kuumetta. Lieväoireisenakaan lapsi ei voi mennä varhaiskasvatukseen. Jos oireet seurannassa kokonaan väistyvät, ei testiin tarvitse mennä, vaan varhaiskasvatukseen voi palata vähintään yhden oireettoman päivän jälkeen. Jos oireet jatkuvat, on hyvä selvittää, johtuvatko ne koronainfektiosta.
- Lasta hoitoon tuotaessa vanhemmat käyttävät maskia.
- Toiminta järjestetään mahdollisuuksien mukaan pienryhmissä.
- Henkilöstö käyttää maskia tai visiiriä esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Kaikkein pienimpien lasten kanssa työskentelevät käyttävät suojainta mahdollisuuksien mukaan.
Kuntosali
- Kuntosali pidetään suljettuna 3.12.2020-23.12.2020 välisen ajan
Martintalo
- Martintalo pidetään suljettuna lukuunottamatta etukäteen sovittuja lasten ja nuorten harrastusryhmiä ja koulun liikuntatoimintaa.
Nuorisotalo Huvila
- Nuorisotalo Huvilan aukioloaikoja porrastetaan kävijämäärän rajaamiseksi. Loppuvuoden aukioloajat voit katsoa erillisestä tiedotteesta.
- Nuorisotalolle tullessa pestään kädet ja käsidesiä on tiloissa tarjolla.
- Nuorisotalolla suositellaan maskin käyttöä kaikille.
- Nuoria suositellaan kiinnittämään huomiota turvaväleihin niin nuorisotalolla kuin muuallakin kokoontuessaan.
- Nuorisotalon ohjaajat käyttävät visiiriä tai maskia
Palaisten uimaranta ja sauna
- Palaisten sauna on suljettu 30.11.2020-3.1.2021.
Kirjasto ja kulttuuri
- Kirjasto pidetään avoinna normaalien aukioloaikojen puitteissa lainaustoimintaa varten. Asiointi kirjastossa tulee hoitaa mahdollisimman ripeästi. Muu oleskelu kirjastossa ei ole sallittua.
- Kirjaston lehtien lukutila pidetään suljettuna 3.12.-23.12.2020
- Kirjaston yleisötietokoneet ovat käytettävissä vain välttämättömään asiointiin.
- Kirjastolle tultaessa puhdistetaan kädet pesemällä tai käsidesillä
- Kirjastossa asioidessa tulee käyttää maskia
- Kirjaston henkilökunta käyttää visiiriä opastuksen aikana ja muuten palvelee asiakkaita lainaustiskiltä käsin.
- Kirjastossa on käytössä aineiston palautuslaatikot.
- Joulun tunnelmaan on mahdollista virittäytyä museoaitalla, jonka ovet ovat avoinna:
9.-10.12. klo 15.00 -18.00
12.-13.12. klo 13.00-16.00
14.12 klo 15.00-18.00
15.12. klo 13.00-16.00
16.-17.12. klo 15.00-18.00 - Kirjastossa ja museoaitassa yhtäaikaisten vierailijoiden määrässä noudatetaan yleisiä kokoontumisrajoituksia.
Sosiaalitoimi
- Sosiaalitoimen henkilökunta käyttää kasvomaskia kaikessa lähikontaktissa sekä asiakkaiden että henkilökunnan kesken, myös yhteistapaamissa esim. raporttiaikana.
- Myös lapsiperheiden perhetyössä käytetään maskia.
- Sosiaalitoimen järjestämässä pienryhmätoiminnassa asiakkaat käyttävät maskia tai visiiriä.
Suvirannan palvelukeskus
- Palvelukeskuksessa on käytössä tapaamishuone, jossa huolehditaan hyvästä hygieniasta, turvaväleistä ja käytetään maskeja. Vierailuaika on enintään tunti ja yhtä aikaa vierailijoita saa olla 1-2. Tapaamishuone toimii ajanvarauksella hoitajien kautta.
- Vuodepotilaiden ja saattohoitopotilaiden kohdalla on mahdollistettu tapaaminen potilashuoneessa, varotoimet huomioiden.
- Omaisten tapaaminen on sallittua ulkotiloissa, hyvä käsihygienia huomioiden ja maskia käyttäen.
Suvisiipi ja päivätoiminta sateenkaaren ilopillerit
- Suvisiiven asumisyksikössä ei voi vierailla, mutta vierailuhuone on käytössä henkilökunnalta tehtävillä ajanvarauksilla. Ulkona vierailut ovat myös mahdollisia.
- Päivätoiminnassa käytetään maskeja ja kiinnitetään erityistä huomiota hygieniaan.
Yhteystiedot terveyspalveluihin
Marttilan terveysasema
puh. 02 4873 7525 (ma-to klo 8.00-15.30 ja pe klo 8.00-14.30)
Härkätien terveyskeskus ajanvaraus puh. 02 4873 7231 (ma-to klo 8.00-15.30 ja pe klo 8.00-14.30)
Marttilan kunnan johtoryhmä 1.12.2020