Koronatartunnat ovat lisääntyneet voimakkaasti myös Härkätien yhteistoiminta-alueella omikronmuunnoksen levitessä Suomessa. Tämä on johtanut tartunnanjäljityksen ruuhkautumiseen alueellamme. Tällöin suurta osaa tartunnan saaneista ja altistuneista ei ehditä tavoittaa ajoissa ja jäljityksestä ei ole apua tartuntojen torjunnassa ja leviämisen estämiseksi.
Käytössä olevat koronarokotteet suojaavat hyvin vakavalta koronavirustaudilta, ja valtaosalle tartunnan saaneista omikron aiheuttaa lievän taudin. Myös kolme rokotetta saaneista viidesosa voi sairastua lievään tautiin.
Miten toimia infektio-oireissa?
- Lievästi hengitystieoireisen ei tarvitse ottaa yhteyttä terveyskeskukseen eikä hakeutua viralliseen koronatestiin, mikäli ei kuulu terveydentilan osalta riskiryhmiin tai ei ole sote-alan työntekijä.
- Vakavissa oireissa, kuten hengenahdistuksessa, korkeassa kuumeessa tai yleisvoinnin laskiessa tulee aina olla yhteydessä terveydenhuoltoon (terveyskeskuksen päivystys arkisin klo 8-16 , muuna aikana Tyksin yhteispäivystys).
- Lieväoireisten sekä perusterveiden aikuisten ja lasten ei tarvitse hakeutua viralliseen koronatestiin terveyskeskukseen tai muualle, vaan tauti sairastetaan kotona flunssan tapaan. Jos kotitesti on positiivinen, tulosta ei yleensä ole tarpeen varmistaa terveydenhuollossa tehtävällä testillä.
- Oireisen tulee jäädä kotiin ja välttää omaehtoisesti kontakteja vähintään viiden vuorokauden ajan ja on hyvä kertoa omille kontakteilleen altistumisen mahdollisuudesta. Altistuneiden on aiheellista välttää turhia kontakteja 5 vrk ajan.
Pysy kotona kunnes olet ollut oireeton eli sinulla ei ole enää ollut kuumetta, voimakasta yskää eikä hengenahdistusta 2 vuorokauteen ja oireidesi alkamisesta on kulunut vähintään 5 päivää.
Perhepiirissä, työpaikoilla, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa altistuneita ei aseteta enää jatkossa tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin.
Terveydenhuollossa tapahtuvaa koronatestausta suositellaan hengitystieinfektion, eli flunssan oireissa erityisesti seuraaville ryhmille:
- sosiaali- ja terveydenhuollon potilas/asiakastyötä tekeville työntekijöille
- missä tahansa tehtävässä ympärivuorokautisessa hoiva- tai vammaispalveluissa työskenteleville
- henkilöille, joilla on vakava perussairaus tai sen hoitoon liittyvän tila esim. vastustuskykyä heikentävä lääkitys
- raskaana oleville
- rokottamattomille, jotka eivät ole edeltävän 6 kuukauden aikana sairastaneet koronaa
Jos et kuulu edellä mainittuihin ryhmiin, sinua suositellaan jäämään hengitystieinfektion oireissa kotiin ja tekemään mahdollisuuksien mukaan koronan kotitesti.
- Ohjeet kotitestaukseen löytyvät THL:n sivuilta:Koronaviruksen kotitestit
Oireisena kontakteja on vältettävä, vaikka kotitestin testitulos olisi negatiivinen
Voit halutessasi tehdä kotitestin. On kuitenkin tärkeää, että vältät oireisena kontakteja ainakin viiden vuorokauden ajan, vaikka kotitesti olisi negatiivinen. Jos oireet jatkuvat kauemmin kuin kolme vuorokautta, suosittelemme välttämään kontakteja, kunnes olet ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta. Jos kotitesti on negatiivinen, se kannattaa uusia 2-3 päivän välein. Kotitestit ovat omakustanteisia.
Jos kotitesti on positiivinen, tulosta ei yleensä ole tarpeen varmistaa terveydenhuollossa tehtävällä testillä.
Muut perheenjäsenet, kun kotona on yksi tai useampi sairastunut
- Vältä mahdollisuuksien mukaan kodin ulkopuolisia kontakteja, kunnes sairastuneen henkilön oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta. Jos useita perheenjäseniä sairastuu, viisi vuorokautta lasketaan viimeisimpänä sairastuneen oireiden alusta.
- Käytä kodin ulkopuolella kasvomaskia.
- Jää etätöihin, jos se on mahdollista. Jos olet täysin oireeton, voit mennä töihin kasvomaskia käyttäen ja kontakteja välttäen.
- Oireeton lapsi voi mennä kouluun tai päiväkotiin, kun sairastuneen perheenjäsenen oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta
Lisätietoa Thl:n sivulta Lievien koronavirusoireiden takia ei yleensä tarvitse käydä testissä – vältä kontakteja viiden päivän ajan ja noudata alueellisia ohjeita – Tiedote – THL
Karanteenien ja eristyksen kestoajat
Jos henkilö on saanut virallisessa pcr-testissä positiivisen tuloksen hänet asetetaan tartuntatautilain mukaiseen eristykseen:
- 5 vuorokauden ajaksi lieväoireiset
- 10 vuorokauden ajaksi voimakasoireiset (korkea kuume, hengenahdistus, yleisvointi alentunut)
Altistuneet asetetaan karanteeniin positiivisen henkilön eristysajan mukaan joko 5 vrk tai 10 vrk