Koronatartuntojen pieni alamäki Varsinais-Suomessa on taittunut. Ilmaantuvuus on pysynyt melko samana, mutta on todellisuudessa korkeampi kuin mitä testien kautta saadaan tietoon.
– Tartuntamäärät ja ilmaantuvuus eivät enää ole laskeneet samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Sen sijaan positiivisten testitulosten osuus on yhä noussut ja on nyt 44,3 prosenttia, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila sanoo.
Tällä hetkellä 14 vuorokauden ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on THL:n mukaan 100 000:a asukasta kohti 1243. Viime viikon ilmaantuvuusluku oli 1247.
Maskit 5. luokasta ylöspäin hiihtoloman jälkeen
Laaja etätyösuositus on voimassa toistaiseksi ja Varsinais-Suomessa seurataan valtakunnallista suositusta. Tarkoituksena on, että valtakunnallinen etätyösuositus päättyisi 28. helmikuuta.
Hiihtoloman jälkeen (28.2.) voidaan luopua maskisuosituksesta 1.-4. luokkalaisille. 5. luokkalaisille ja sitä vanhemmille koululaisille sekä opiskelijoille suositellaan vielä maskia.
Aluehallintoviraston (AVI) määräys yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämisestä (58 §) on päättynyt 14.2.2022.
AVI:n määräys asiakkaille ja osallistujille tarkoitettujen tilojen käytön edellytyksistä (58 d §) on voimassa 28.2.2022 asti.
Sairaalakuormitus siedettävä
Tyksissä on tällä hetkellä 23 koronaviruspositiivista potilasta, joista alle viisi on teho-osastolla. Sairaalapotilaista 13 on hoidossa koronavirusinfektion vuoksi ja 10:llä koronavirus on lisälöydös.
– Tämän sairaalakuormituksen kanssa kyllä toimeen tulemme, mutta toisaalta vuodeosastoilla koronapotilaita on yhä paljon, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.
Henkilökunnan poissaolot ovat kuitenkin suurempi ongelma kuin koronapotilaiden sairaalakuormitus.
Nyt, kun yhteiskuntaa avataan askel askeleelta, vastuu siirtyy yhä enemmän väestölle. Jokaisen täytyy ottaa vastuuta omasta terveydestään sekä tartuntojen estämisestä.
– Ei meistä kukaan halua lievääkään tautia ja toisaalta, vaikka omikron on osoittanut olevansa yleensä lievempi taudinkuvaltaan, riskiryhmät voivat kuitenkin saada vakavamman taudin. Pikkuhiljaa mennään kuitenkin kevättä päin ja otetaan merkittäviä askelia kohti yhteiskunnan avautumista, Pietilä sanoo.
Rokotustilanne hyvä
Rokotusten ottaminen on hidastunut, mutta Varsinais-Suomessa tilanne on hyvä. Ensimmäisen rokotteen on ottanut jo 90,5 prosenttia, toisen annoksen on ottanut 88,1 prosenttia ja kolmannen annoksen 61,2 prosenttia 18 vuotta täyttäneistä varsinaissuomalaisista.
– Varsinais-Suomessa on noin 58 000 kokonaan rokottamatonta 5 vuotta täyttänyttä ja tämä luku ei todennäköisesti enää paljoakaan laske. Uusia ykkösrokotteita otetaan Varsinais-Suomessa vain noin muutama sata viikossa, Harri Marttila sanoo.
Alueellisen koronakoordinaatioryhmän seuraava kokous 1.3.
Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä pitää nyt kahden viikon tauon ja kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 1.3.2022, ellei koronarintamalla tapahdu mitään erityistä.
Marttilan kunnan ajantasaiset koronaohjeet löydät Koronasivuilta: Ajankohtaista koronatilanteesta