Koronavirustartuntojen määrän noustessa voimakkaasti koronakoordinaatioryhmä kehottaa ottamaan kotitestauksen avuksi. Ryhmä suosittelee kotitestiä kaikille sosiaali-ja terveydenhuollossa asioiville.
Koronavirustilanne heikentyy yhä nopeasti Varsinais-Suomessa. Koronaviruksen ilmaantuvuus saavutti jälleen uuden ennätyksensä, 627 tartuntaa 100 000:a asukasta kohden edeltävän kahden viikon ajalta.
– Vallitseva koronaviruksen variantti on nyt omikron. Virusta on jo tavattu kaikista kunnista Varsinais-Suomessa. Eniten tartuntoja on 20–30-vuotiailla, mutta tapauksia todetaan kaikissa ikäryhmissä, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin infektiolääkäri Harri Marttila kertoo.
Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut, mutta sitä tehdään edelleen. Osassa kunnista jäljitystä on jouduttu priorisoimaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaisesti. Sairaanhoitopiirissä päästään edelleen noin 70 prosentin jäljitettävyyteen. Lähipiiri on edelleen tavallisin tartuntapaikka.
– Omikron on osoittautunut huomattavan hyvin tarttuvaksi. Tartunnan saaneissa on kasvava määrä kahden ja jopa kolmen rokotuksen saaneita, Marttila kertoo.
Maskit ja kotitestit käyttöön
Koronakoordinaatioryhmä totesi kokouksessaan 4. tammikuuta, että lisää keinoja tarvitaan viruksen torjuntaan. Maskien lisäksi ryhmä suosittelee kotitestejä.
– Kotitestiä on hyvä käyttää, kun mennään asioimaan esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lisäksi me kaikki voimme tehdä itse testin, kun suunnittelemme vaikkapa tuttavien tapaamista. Erityisesti on nyt suojattava henkilöitä, joilla on heikentynyt vastustuskyky esimerkiksi perussairauden vuoksi, koordinaatioryhmän puheenjohtaja Mikko Pietilä totesi.
Varsinais-Suomen sairaaloissa oli 4.1. aamulla hoidossa teho-osastolla alle viisi ja muilla osastoilla 24 covid-positiivista potilasta. Koronavirustautiin kuolleiden määrä kasvoi joulukuussa koko epidemia-ajan korkeimmaksi. Kuukauden aikana menehtyi yhteensä 24 potilasta.
Liikuntaharrastuksia koronaturvallisin edellytyksin
Koronakoordinaatioryhmä keskusteli liikuntaharrastusten edellytyksistä, kun Lounais-Suomen aluehallintoviraston määräämä harrastustilojen sulku päättyy. Voimassaolevat rajoitukset päättyvät 15. tammikuuta.
– Rajoitusajan päättymisen jälkeen näemme tarpeelliseksi arvioida tarkoin erityisesti yksilölajien ja rajoitetun osallistujamäärän koronaturvallisia liikuntaharrastuksia jatkamisen edellytyksiä. Erityisesti lasten ja nuorten harrastustoimintaan ei tulisi jatkossakaan kohdistaa rajoitustoimia, Mikko Pietilä sanoo.
Lisätietoja:
Sairaanhoitopiirin koronasivu