Varsinais-Suomi jatkaa koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Virus leviää nyt erityisesti nuorten parissa
ja yöelämässä. Koordinaatioryhmä suosittaa sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) ravitsemisliikkeiden
toiminnan väliaikaista rajoittamista.
Varsinais-Suomessa tapausmäärät ovat pysyneet miltei ennallaan. Tunnusluvut ovat kuitenkin suhteellisen
korkeita ja kaikkiaan todettiin viime viikolla 166 tartuntaa. Viime viikolla koronan ilmaantuvuus jatkoi
kasvuaan. Viime 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen
sairaanhoitopiirissä 66,6 (THL 19.7.). Heinäkuun 13. päivänä ilmaantuvuus oli 63,7. Positiivisten
koronatestien osuus on nyt 2,6 prosenttia, kun se 13. heinäkuuta oli 2 prosenttia.
Kotoperäiset tartunnat näyttelevät suurinta roolia. Valtaosa tartunnoista saadaan lähipiiristä ja ulkomaan
matkojen tuliaisina. Ravintoloista, yökerhoista ja ulkoilmakonserteista saatujen tartuntojen ja altistumisien
määrä on kasvanut.