Tartuntatautilain 58 pykälän nojalla Lounais-Suomen aluehallintovirasto kieltää Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Lisäksi asiakas- ja yleisötilojen käyttö on järjestettävä siten, että tiloissa voidaan ehkäistä asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien lähikontaktit ja niistä johtuvat koronatartunnan riskit. Rajoitus on voimassa 10.-31.12.2021. Koronapassi on vaihtoehto yleisötilaisuuksien rajoituksille laissa määritellyissä tiloissa.
Yleisötilaisuudet ovat yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, esimerkiksi konsertteja tai urheilutapahtumia.
Yleinen kokous tarkoittaa mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta.


Tilojen käyttö edellyttää toimia tartuntariskin ehkäisemiseksi

Tartuntalain pykälään 58 d perustuva päätös yleisölle avoimien tilojen käytön edellytyksistä koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja. Päätös koskee asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja, uimahalleja, yleisiä saunoja ja tanssipaikkoja. Muiden asiakastilojen osalta päätöstä on noudatettava, jos kyseessä on yli 10 henkilön sisätila tai yli 50 henkilön ulkotila.

Toiminta on järjestettävä niin, että osallistujien ja seurueiden välillä voidaan ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä. Riskiä voi alentaa esimerkiksi edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa, rajoittamalla asiakasmäärää, porrastamalla kävijöiden osallistumista tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.


Aluehallintoviraston tiedote ja päätös kokonaisuudessaan:

avi.fi/tiedote/69927113