Palaa tapahtuman pääsivulle

Marttilan keskustan ytimessä sijaitsee kirkonkylän entinen alakoulu reilun kokoisella omalla tontilla. Kouluun on mahdollista päästä tutustumaan ja se on myös hiljaisessa myynnissä.

Alakouluna rakennus toimi 2000-luvun alkupuolelle asti. Sen jälkeen tiloissa toimi yli 10 vuoden ajan postin lajittelukeskus. Viime vuodet rakennus on ollut tyhjillään. Kunta myi kiinteistön yksityiseen omistukseen muutamia vuosia sitten ja nykyinen omistaja onkin tehnyt rakennukseen korjauksia. Suunnitelmien muututtua on kiinteistö nyt yleisölle avoinna ja hiljaisessa myynnissä. Kiinteistön omistaja Teemu Aalto on itse tapahtuman aikana paikalla esittelemässä kohdetta ja hänen kanssaan on halukkaiden mahdollista myös keskustella kiinteistön ostamisesta. Rakennus soveltuu niin yritystoimintaa kuin kodiksikin.

Tervetuloa tutustumaan osoitteessa Myllypellontie 2, Marttila