Etsivä nuorisotyö tarjoaa kaikille alle 29-vuotiaille mahdollisuuden henkilökohtaiseen ohjaukseen ja tukeen.
Ensisijaisesti etsivät nuorisotyöntekijät palvelevat koulutuksen tai työelämän ulkopuolella olevia nuoria sekä niitä, jotka toivovat apua johonkin itseä askarruttavaan asiaan. Etsivät auttavat nuoria rakentamaan oman näköistä elämää – olosuhteita, joihin voi olla itse tyytyväinen ja joiden avulla voi jatkaa luottavaisin mielin eteenpäin. Etsivät nuorisotyöntekijät työskentelevät Marttila, Koski, Oripää ja Loimaan alueella. Tarvittaessa tulemme tapaamaan sinua kotinurkille ja haemme sinut vaikka kotoa eli kulkemisesta ei tarvitse huolehtia. Etsivät ovat tavattavissa Marttilan nuorisotilalla kerran kuukaudessa, yleensä kuukauden ensimmäinen perjantaina.
Etsivä nuorisotyöntekijä on rinnalla kulkija, joka auttaa selvittämään, miten ottaa seuraava askel. Mikään asia ei ole liian pieni tai liian suuri yhdessä ratkottavaksi! Jos tunnet olevasi yksin tai et tiedä keneltä jotain asiaa kysyisit, on etsivä nuorisotyöntekijä se henkilö, jonka puoleen kannattaa kääntyä. Etsiviin voi aina ottaa yhteyttä helposti, luottamuksellisesti ja ilmaiseksi. Tapaamiset järjestetään siellä, missä nuori toivoo ja missä hänen on hyvä olla. Paikkana voi hyvin olla esimerkiksi kahvila, puisto, etsivän nuorisotyön toimitilat, tai vaikkapa nuoren oma koti.
Loimaan Citynuokkarilla avoimet ovet etsivän työn asiakkaille perjantaisin klo 12-15.30. Tarjolla ruokaa, kahvia ja juttuseuraa. Tarvittaessa tarjoamme myös kuljetuksen avoimiin oviin ja muihin etsivän työn tapahtumiin.
Löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista. Ota seurantaan myös #entloimaa. Tavoitat meidät myös yhteysetsivaan.fi sivuston kautta.
Mauri Vainio 050 591 3950 mauri.vainio@loimaa.fi ja etsivat@loimaa.fi
Fb Etsivä Nuorisotyöntekijä Mauri Vainio
Insta ohjaajamauri
Anu Haapanen 050 536 4604 anu.haapanen@loimaa.fi ja etsivat@loimaa.fi
Fb Etsivä Nuorisotyöntekijä Anu Haapanen
Insta ohjaajaanu_citynuokkari