Koronatartunnat lisääntyvät Varsinais-Suomen alueella. Tilanne on vakava, sillä tartunnat ovat kasvussa. Keskustelu on kohdistunut voimakkaasti lapsiin ja nuoriin. Tartunnat ovat kuitenkin yleisimpiä nuorten aikuisten ja työikäisten keskuudessa. Helmikuussa 70 prosenttia Varsinais-Suomessa todetuista uusista koronatartunnoista todettiin 20-59-vuotiailla.
–Olen huolissani ihmisten jaksamisesta. Monet eivät ota epidemiaa enää tosissaan, vaikka tilanne on vakava. Nimenomaan me aikuiset voimme vaikuttaa varsinkin kasvussa oleviin työpaikkatartuntoihin esimerkiksi käyttämällä maskia aivan säännöllisesti, sanoo sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.
Tartunnat ovat kasvussa erityisesti työpaikoilla, ja alkuvuoden 2021 aikana muilta kuin sote-alan työpaikoilta on saatu yhteensä 294 koronavirustartuntaa. Koronan ilmaantuvuusluku Varsinais-Suomessa sataatuhatta ihmistä kohden on noussut. Kahden viikon seurantajaksolla se on nyt 158. Edellisen seurantajakson ajan ilmaantuvuusluku oli 119. Positiivisten osuus testatuista on noussut 4,5 prosenttiin. Testimäärät ovat Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella pysyneet viime viikot noin 8 000 testatun lukemissa.
Varsinais-Suomessa on varmistettu 47 koronan muuntovirustapausta. Näistä suurin osa, 45 tapausta, on niin sanottua brittivarianttia ja kaksi tapausta on Etelä-Afrikan variantti. Virusmuunnosten todellinen määrä on kuitenkin moninkertainen. Viime viikolla Tyks Laboratorioissa käyttöönotetun seulontatestin mukaan lähes puolet tuoreista tapauksista olisi todennäköisesti muuntoviruksen aiheuttamia.
Muuntovirus tarttuu 1,5 kertaa herkemmin kuin tavallinen koronavirustartunta.
-Näyttää selvältä, että positiivisten testitulosten määrä ja muuntovirusten osuus ovat kasvamassa ja epidemia valitettavasti sitä kautta selvästi kiihtymässä. Jos mitään ei tehdä, tartuntamäärä voi kasvaa 7-10-kertaiseksi seuraavan kuukauden aikana, sanoo Mikko Pietilä.
Marttilan kunnan koronavirustiedot on päivitetty tänään Ajankohtaista koronaviruksesta -sivulle . Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontuu seuraavan kerran jo torstaina 4.3.2021, jonka jälkeen tiedotetaan tarvittavista muutoksista kunnan toimintaan.
Sairaanhoitopiirin tiedotteen pääset lukemaan kokonaisuudessaan tästä linkistä:
https://www.vsshp.fi/fi/sairaanhoitopiiri/media-tiedotteet-viestinta/tiedotteet/Sivut/Koronatilanne-on-vaikeutunut-%e2%80%93-vastuu-on-aikuisilla.aspx